Suomen maatalousmaaperästä löytyy yleisesti torjunta-ainejäämiä

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa selvitettiin 198 torjunta-aineen ja niiden hajoamistuotteiden esiintymistä 148 peltoalalla Suomessa. Mukana oli sekä jo kiellettyjä että tällä hetkellä käytössä olevia torjunta-aineita. Tutkimus on ensimmäinen koko maan kattava tutkimus torjunta-ainejäämistä Suomessa. Näytteenotto tehtiin vuonna 2018. Vähintään yhden torjunta-aineen jäämiä löydettiin 82 prosentista maaperänäytteitä eli vain 18 prosentista pelloista ei löytynyt ollenkaan jäämiä. Lähes kolmanneksessa näytteistä (32 %) jäämiä löytyi yli viidestä eri torjunta-aineesta, ja seitsemässä prosentissa yli 10 eri jäämää. Useimmin löydetyt torjunta-aineet olivat glyfosaatti ja sen hajoamistuote aminometyylifosfonihappo (AMPA). ”Glyfosaatin ja AMPA:n suuri osuus oli odotettavissa, sillä glyfosaatti on käytetyin rikkakasvien torjunta-aine sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa,” erikoistutkija Marleena Hagner kertoo. Muita yleisiä jäämiä olivat rikkakasvien torjuntaan käytetyt MCPA ja fluoroksopyyri sekä sienitautien torjunta-aineet kuten imatsaliili. Näytteistä löydettiin myös äskettäin kiellettyjä propikonatsolia (kielletty 2018) ja klotianidiinia (kielletty 2019). Muutamista näytteistä löytyi myös DDT:tä, jonka käyttö on ollut kiellettyä Suomessa vuodesta 1975 lähtien.

Torjunta-aineiden käyttömäärät ovat Suomessa yleensä paljon pienempiä kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Tutkimuksen tulosten perusteella torjunta-ainejäämien kokonaispitoisuudet ovat kuitenkin Suomen maaperässä samankaltaisia tai suurempia. ”Kasvukausi on Suomessa lyhyt, mikä voi rajoittaa huomattavasti torjunta-aineiden hajoamista. Tästä syystä torjunta-aineiden kertymiseen tulisi kiinnittää pohjoisissa olosuhteissa erityistä huomiota,” Hagner huomauttaa. Tutkimuksessa oli mukana myös 20 luomuviljelyssä olevaa peltoa, joilla ei ole käytetty torjunta-aineita vähintään kymmeneen vuoteen. Torjunta-ainejäämiä löytyi myös näiltä pelloilta, mutta pitoisuudet olivat 75–90 % pienempiä kuin tavanomaisesti viljellyillä pelloilla. Glyfosaatin oletetaan usein hajoavan maaperässä muutamissa kuukausissa. AMPA hajoaa hieman hitaammin. Glyfosaatti- ja AMPA-jäämien esiintyminen luonnonmukaisesti viljellyillä pelloilla kuitenkin osoittaa, että joidenkin torjunta-aineiden hajoaminen boreaalisissa olosuhteissa voi kestää huomattavasti odotettua kauemmin.

Tutkimuksessa havaittiin, että viljelykiertohistoria vaikuttaa sekä AMPA- että glyfosaattijäämien pitoisuuksiin. Pitoisuudet olivat merkittävästi korkeampia viljavaltaisessa viljelykierrossa kuin nurmi- tai vilja-nurmivaltaisessa viljelykierrossa. Syynä on todennäköisesti glyfosaatin kevät- ja syyskäyttö viljanviljelyssä. Mitattuja torjunta-ainepitoisuuksia verrattiin kirjallisuudesta löytyviin ohje- ja raja-arvoihin sekä tiedettyihin haitallisiin pitoisuuksiin mallieliönä käytetylle lierolajille. Suurimmassa osassa tutkituista pelloista riski ympäristölle oli pieni. Ekologisen riskinarvioinnin mukaan noin viidesosassa viljapelloista jäämien mahdollisesti ympäristölle aiheuttama riski oli keskisuuri ja useimmilla vihannespelloilla kohtalainen tai suuri. Vihannespeltojen määrä tutkimuksessa oli kuitenkin pieni, ja näytteet otettiin keskellä kasvukautta, jolloin torjunta-ainepitoisuudet ovat korkeimmillaan. ”Torjunta-ainejäämät ovat tärkeä maaperän laadun indikaattori. Niiden seuranta on välttämätöntä, jotta hyvä maaperän laatu voidaan säilyttää ja tehdä kestävää ympäristöpolitiikkaa. Tulevaisuuden tutkimuksen ja seurannan tulee kohdistua nurmi- ja viljapeltojen lisäksi muun muassa vihannes-, peruna- ja marjatuotantoon, joissa torjunta-aineiden käyttö on runsaampaa,” Hagner toteaa.

Lähde: Luke