Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille noin 2,4 miljoonaa euroa lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen. Hankkeilla parannetaan suomalaisten mahdollisuuksia liikkua ja virkistyä lähiluonnossa. Avustus on osa Suomi liikkeelle –ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Avustusta myönnettiin 62 hankkeelle, joiden on määrä valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä. Avustuksen päätavoitteena on lisätä mahdollisuuksia lähiluonnossa liikkumiseen luomalla laadukkaita ja helposti saavutettavia lähivirkistysalueita. Hankkeille katsottiin eduksi luonto- ja virkistysalueiden tarkastelu kokonaisuutena, mahdollisuuksien mukaan seudullisessa yhteistyössä. ”Luontoliikunta ja lähivirkistysalueet ovat rakkaita asioita suomalaisille. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää mielelle ja fyysiselle kunnolle. Maksuttomana matalan kynnyksen liikuntamuotona luonnossa liikkuminen on kaikkien saavutettavissa. OIen iloinen, että hallitus tukee Suomi liikkeelle -ohjelman kautta lukuisien lähivirkistysalueiden kunnostamistoimia eri puolilla Suomea”, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala sanoo.

Avustuksen myöntämisessä painotettiin kohteita, jotka ovat mahdollisimman laajan käyttäjäjoukon saavutettavissa. Avustusta myönnettiin muun muassa ulkoilureittien ja luontopolkujen kunnostamiseen, opasteisiin, laavuihin ja taukopaikkarakenteisiin, rantarakenteisiin sekä näköalatasanteiden ja katselulavojen uusimiseen.

Pohjois-Karjalassa Joensuun kaupunki on yksi avustusta saaneista kunnista. Varaslammen luontopolun kunnostushankkeessa korjataan pitkospuita sekä uusitaan levähdyspaikkoja, näköalatasanteita ja infotauluja. Varaslampi on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas alue keskellä kaupunkirakennetta ja hankkeen toimenpiteillä mahdollistetaan tämän monimuotoisen ja maisemakuvallisesti arvokkaan alueen säilyttäminen virkistyskäytössä luontoarvot huomioiden.

Lapissa Kemin kaupungin hankkeessa panostetaan esteettömiin virkistyskäyttörakenteisiin kaupungin keskellä sijaitsevalla, merellisellä Kiikelin lähivirkistysalueella. Hankkeessa kohteeseen toteutetaan esteetön luontoreitti, opasteet, rantapitkospuupolku sekä esteetön laituri. Hankkeen myötä yhä useammalla on mahdollisuus päästä nauttimaan alueen arvokkaasta meriluonnosta sekä esimerkiksi tutustumaan Kiikelin metsäisiä hakamaita hoitaviin lapinlehmiin.

Satakunnassa Säkylän, Huittisten, Loimaan ja Oripään yhteishankkeessa kehitetään avustuksella kuntien yhdessä perustamaa Harjureittiä. Kunnat yhdistävällä pitkällä ulkoilureitillä muun muassa kunnostetaan reittipohjia, uusitaan pitkospuita ja opastusta sekä parannetaan reitin esteettömyyttä. Ulkoilureitti kulkee Säkylänharjun Natura 2000 –alueella. Hankkeen toimenpiteet ohjaavat kasvavaa virkistyskäytön painetta kestävästi toteutetuille reiteille sekä tarjoavat laajalle käyttäjäkunnalle mahdollisuuden tutustua paikalliseen harju- ja suoluontoon lähietäisyydeltä.

Avustuksilla toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa. Lähiluonnon saavutettavuus on myös Suomen kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian keskeinen tavoite. Lähiluontoa ja luonnossa virkistäytymistä pidetään Suomessa suuressa arvossa. Vuoden 2025 alussa toteutettuun Luontobarometriin vastanneista yli puolet pitää kodin lähiluontoa, kuten puistoja, metsiä, polkuja, rantoja ja vesistöjä itselleen kaikkein tärkeimpinä luonnossa liikkumisen ja oleilun paikkoina. Jopa 97 prosenttia Luontobarometrin vastaajista on sitä mieltä, että luonto lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Suomalaisista 67 prosenttia liikkuu tai oleilee luonnossa vähintään kerran viikossa.

Lähde: Ympäristöministeriö

The post Suomi liikkeelle -ohjelmasta tukea lähivirkistysalueiden kunnostukseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.