mennessä CrNet Oy | touko 7, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Aivoja kuormittava ruutuaika ja somen kulutus ovat lisääntyneet. Kun aivot eivät saa riittävää lepoa, myös työkyky voi alentua. Useat yritysjohtajat ovat huolissaan ilmiöstä, käy ilmi LähiTapiolan riskikartoituksista. LähiTapiola toteuttaa liiketoimintalähtöisiä...
mennessä CrNet Oy | touko 7, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Työterveyslaitoksen Mitä kuuluu pelastustoimen työhyvinvoinnille 2023 ja 2024 -tilannekuva kertoo yleisellä tasolla hyvää. Hyvin työstä palautuneiden osuus on 64 prosenttia, kun edellisenä vuonna luku oli 52. Samalla heikosti palautuneiden määrä on pienentynyt 27...
mennessä CrNet Oy | touko 7, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Saaristomerellä kartoitetaan kesällä 2025 vedenalaista kasvillisuutta ekologisesti merkittävien merialueiden tunnistamiseksi. Näin voidaan tukea luonnonsuojelun suunnittelua ja huomioida aiempaa paremmin merellisiä luontoarvoja esimerkiksi kaavoituksessa. Kohteiksi on...
mennessä CrNet Oy | touko 6, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Tänään 5.5.2025 käynnistyy päivittäistavarakaupan ja ympäristöministeriön yhteinen viestintäkampanja, jonka tavoitteena on vähentää kaupasta ostettujen kertakäyttöisten muovikassien kulutusta. EU:n pakkauksia ja pakkausjätteitä koskeva lainsäädäntö on jo vuodesta 2015...
mennessä CrNet Oy | touko 5, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa...