• Etusivu
  • Palvelumme
    • Asiantuntijatason palvelut
    • Oppilaitostason palvelut
    • Yritystason palvelut
  • Yrityksestä
  • Yhteystiedot
  • Kestävänkehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
  • GreenLAB

Suomen EU-lainsäädäntöprosessi ei tue kansalaisen osallistumista tai varhaista ennakkovaikuttamista

mennessä CrNet Oy | touko 9, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset

Avoimena ja edistyksellisenä pidettyyn Suomen EU-päätöksentekoon liittyy selviä puutteita, kertoo Sitran uusi selvitys. EU:n tasolla kansalaisen osallistumismahdollisuudet ovat paremmat. Suomen EU-päätöksentekoa on pidetty edistyksellisenä, koska eduskunta osallistuu...

Tutkimus: Puutteellinen varautuminen ja tilannekuva sekä vastuiden epäselvyydet vaikeuttivat koronapandemian hallintaa alkuvaiheessa

mennessä CrNet Oy | huhti 27, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset

Varautumisen ja tilannekuvan puutteellisuus sekä eri viranomaisten ja muiden toimijoiden vastuiden epäselvyydet vaikeuttivat koronapandemian hoitoa Suomessa alkuvaiheessa, kertoo tuore tutkimus. Sen mukaan pandemian alku osoitti, että suomalaisen terveysjärjestelmän...

Neljä ehdotusta syvän energiakriisin varalta

mennessä CrNet Oy | maalis 22, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset

  Suomella ja muulla Euroopalla voi olla paljon opittavaa aiemmista energiakriiseistä. Sitran tuoreessa työpaperissa arvioidaan, että esimerkiksi energiansäästöön ja energiatehokkuuteen panostaminen voivat olla ratkaiseva osa varautumista. Venäjän käynnistämä...

Suomen ensimmäinen pölyttäjästrategia on valmistunut

mennessä CrNet Oy | maalis 15, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset

Kansallisen pölyttäjästrategian tavoitteena on vuoteen 2030 pysäyttää mennessä pölyttäjien määrän ja monimuotoisuuden väheneminen ja varmistaa pölyttäjäkantojen vakiintuminen ja kehittyminen myönteiseen suuntaan. Luonnon- ja viljelykasvien pölytys turvataan...

Etla: Venäjän-viennin loppuminenkaan ei riitä suistamaan Suomea talouskriisiin, ei edes energiakriisiin

mennessä CrNet Oy | maalis 10, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset

  Suomen Venäjän-viennin pysähtyminen pudottaisi Suomen bruttokansantuotetta vain runsaalla prosentilla, arvioi Etla tänään julkaistussa Venäjä-analyysissa. Prosentin bkt-pudotuskin tapahtuisi vain siinä tapauksessa, että yritykset eivät löytäisi korvaavia...
« Vanhemmat merkinnät
Seuraavat merkinnät »

Viimeisimmät artikkelit

  • Tutkijat yhdistivät hiilidioksidimittaukset ja satelliittidatan – tuloksena tarkempaa tietoa peltojen hiilivirroista
  • Kaivostoiminnan koetut vaikutukset Sodankylässä -kyselytutkimus valmistui
  • Väitöstutkimus: Uusi suunnittelumenetelmä parantaa rakenteiden turvallisuutta ja säästää materiaaleja
  • UK Heatwaves Overwhelm Natural Ecological Safeguards to Increase Wildfire Risk
  • European Advanced Materials Academy to train 200,000 people by 2029

Copyright © 2025 CRnet.