mennessä CrNet Oy | helmi 5, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Maamme johtavat ja kansainväliset vetyasiantuntijat kokoontuvat Oulun yliopiston vetytutkimuspäivään tiistaina 11. helmikuuta. Tapahtumassa kuullaan vetysiirtymän ajankohtaisesta tutkimuksesta ja tuoreimmista näkymistä. Tapahtuma pidetään Saalastinsalissa Linnanmaalla...
mennessä CrNet Oy | tammi 8, 2025 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Kilpailussa etsittiin innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja roskaantumisen vähentämiseksi Helsingissä. Ratkaisut olivat esimerkiksi digitaalisia, teknisiä, sosiaalisia tai ympäristökasvatukseen ja tiedon lisäämiseen liittyviä innovaatioita. Erityisesti painotettiin...
mennessä CrNet Oy | syys 20, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Kiertotalouden valtava suosio perustuu sen ‘silver bullet’ -lupaukseen ympäristöllisen kestämättömyyden ratkaisuna. Eipä ole siis ihme, että kiertotalous on singahtanut keskusteluihin alle vuosikymmenessä ja sitä on lähdetty edistämään niin valtioiden kuin yksityisten...
mennessä CrNet Oy | kesä 13, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto uudistaa strategiansa ja toimintamallinsa syyskuun alusta. Tulevaisuustalon työ keskittyy jatkossa hyvinvoinnin ja kestävän talouskasvun edistämiseen sekä Suomen uudistamiseen. Strategia tuo Sitran työskentelyyn kolme keskeistä...
mennessä CrNet Oy | kesä 10, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Miten siirtymä turpeen energiakäytöstä voitaisiin tehdä niin, että mikään osapuoli ei kärsi siitä kohtuuttomasti? Tähän oikeudenmukaiseen siirtymään vastauksia etsitään Itä-Suomen yliopiston vetämässä kehittämishankkeessa Suo 2.0 – Kokonaiskestävyydestä elinvoimaa...