mennessä CrNet Oy | elo 4, 2026 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin...
mennessä CrNet Oy | heinä 31, 2026 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Tuettu lomatoiminta on ollut merkittävä osa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa vuosikymmenten ajan. Hyvinvointilomat ry on toimintavuosinaan 2012–2026 mahdollistanut tuetun loman yli 200 000 pienituloiselle lapselle, nuorelle, aikuiselle ja ikääntyneelle. Tämä...
mennessä CrNet Oy | heinä 30, 2026 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Myrskyt ja kovat tuulet ovat osuneet etupäässä läntisen Suomen metsiin 2020-luvulla. Pohjanmaa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ja Satakunta ovat kärsineet myrskytuhoista pahiten suhteutettuna metsäpinta-alaan. Suomen metsäkeskukseen on tullut ilmoituksia yksityismetsissä...
mennessä CrNet Oy | heinä 23, 2026 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Syntyvyyden myönteinen kehitys jatkui tammi-kesäkuussa 2026. Muuttovoitto ulkomailta ylläpiti väestönkasvua. Tammi-kesäkuun aikana syntyi 23 662 lasta, mikä on 1 255 enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2025. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen väestön...
mennessä CrNet Oy | heinä 23, 2026 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä...