mennessä CrNet Oy | elo 26, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin vuonna 2014 Rautalammin reittiin kuuluvan Konneveden ranta- ja saaristoluonnon suojelemiseksi ja hoitamiseksi sekä yleistä virkistys- ja retkeilykäyttöä ja ympäristötutkimusta varten. Kymmenen vuotta on lyhyt aika...
mennessä CrNet Oy | elo 23, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sääolosuhteiden nopeaa muutosta pohjolassa. Muutoksiin kuuluu kuivuuden ja muiden äärimmäisten sääilmiöiden yleistyminen ja voimistuminen erityisesti Etelä-Suomessa. Miten toistuvat kuivuuskaudet vaikuttavat puiden elinvoimaisuuteen ja...
mennessä CrNet Oy | elo 23, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Nurmipellot ovat tärkeitä Suomen maatalousmaan hiilitaseen kannalta, sillä nurmea viljellään noin kolmanneksella peltopinta-alastamme. Nurmipeltojen hiilidioksidin päästöt ja sidonta vaikuttavat oleellisesti myös nurmirehun käyttöön perustuvien maito- ja...
mennessä CrNet Oy | elo 20, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Metsäkadon aiheuttamat muutokset uhkaavat Afrikan vuoristosademetsien biologista monimuotoisuutta ja laajojen alueiden vedensaantia. Kansainvälisen tutkijaryhmän Nature Communications -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että kahden viime vuosikymmenen aikana 18...
mennessä CrNet Oy | elo 19, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Luonnon ennallistamista koskevan lain voimaantulo 18. elokuuta on jälleen yksi askel matkalla, jonka päämääränä on pysäyttää luontokato, saavuttaa ilmastoneutraalius ja lisätä Euroopan valmiutta ja kykyä selviytyä ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Se auttaa EU:ta ja...