Tiedot selviävät ICT-teemaisesta kyselystä, joka toteutettiin Turun kauppakamarin jäsenyritysten toimitusjohtajille helmikuussa. Tuore kysely toteutetaan vuosittain, ja siihen vastasi tällä kertaa noin sata toimitusjohtajaa Varsinais-Suomen alueen yrityksistä. “Tulokset ovat pitkälti samankaltaisia kuin vuosi sitten. Suuria harppauksia ei ole tapahtunut, tilanne on jopa osin huonontunut vuoden takaisesta. Nyt noin 10 prosenttia arvioi yrityksensä valmiuden hyödyntää tekoälyä erittäin heikoksi, kun vuosi sitten vastaava luku oli noin 5 prosenttia. Tähän varmasti vaikuttaa esimerkiksi tekniikan nopea kehitys, sanoo Turun kauppakamarin yhteyspäällikkö ja ICT-valiokunnan sihteeri Olli Hakala.
”Kyselyn perusteella tekoälyn käytöllä muun muassa nopeutetaan tekemistä. Se on jo paljon sekin, mutta keskeinen havainto on, ettei tekoälyä vielä käytetä juurikaan yritysten erilaisiin prosesseihin ja järjestelmiin, saatikka osana tuotettua palvelua”, Syväjärvi arvioi saatuja kyselytuloksia. Ne yritykset, jotka ovat jo liikkeellä tekoälyn hyödyntämisessä osana ydinliiketoimintaa, saavat siitä merkittävän edun kilpailijoihinsa nähden. Yksi kymmenestä yrityksestä on tehdyn kyselyn perusteella budjetoinut tekoälyn hyödyntämiseen rahaa. Luku on säilynyt samana kuin viime vuoden vastaavassa kyselyssä. Lähes yhtä moni yritys myös mittaa tekoälyn tuottamaa arvoa liiketoiminnalleen. Lähes viidennes yrityksistä kertoo, ettei edes suunnittele tekoälyn hyödyntämistä.
”Tekoälyn hyödyntäminen näyttääkin karkaavan yhä useammalla yrityksellä tulevaisuuteen, ja tämä tulee ennen pitkää näkymään yrityksen kilpailukyvyssä ja kannattavuudessa. On luonnollista, että toimialakohtaisia eroja mahdollisuuksien hyödyntämisessä on, mutta koska keveimmillään tekoälyä pääsee jo hyödyntämään lähes ilmaiseksi ja sillä voi säästää henkilökohtaista vapaa-aikaa, on tässä vääjäämättä kyse yrityksen johdon tahdosta, osaamisesta ja asenteesta”, toteaa Syväjärvi.
Avoimissa vastauksissa näkyy epäluulo erityisesti tekoälyohjelmien tietosuojauksia kohtaan. Kyselyssä ilmeni myös pelkoa joka vuosi kasvavaan tietoturvauhkien määrään. Yrityksistä 40 prosenttia arvioi tietoturvauhkien lisääntyneen viimeisen vuoden aikana. Sähköposti on monille välttämätön työkalu, mutta myös suurin vaaran lähde. ”Yrityksissä pitää nyt päivittäin tarkkailla viestien todenperäisyyttä ja varoa klikkaamasta väärää linkkiä, joka voi johtaa surman suuhun. Valitettavasti tietoturvarikolliset ovat aktivoituneet tekoälyn käytössä mallikkaasti, ja viestien kohdentaminen sekä yksilöllinen sisältö alkaa olla hämmentävän hyvää. Siksi kiireessä luettu sähköpostiviesti onkin tänä päivänä erittäin toimiva syötti ihmiselle”, muistuttaa Syväjärvi.
Lähde: Turun kauppakamari
The post Tekoälyn hyödyntäminen karkaa yhä useammalla yrityksellä tulevaisuuteen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.