Kehitystyö tapahtuu Business Finlandin rahoittamassa Circular Panels -hankkeessa, joka on alkanut vuoden alussa ja päättyy ensi vuoden kesällä. Jakson lopulla tutkijoiden on tarkoitus perustaa tuotteen ympärille start-up. Jo nyt he ovat alkaneet tehdä yhteistyötä muun muassa suomalaisten kaluste- ja sisustusyritysten kuten Martelan ja Vallilan kanssa. Näiden kumppaneiden kanssa he kehittävät esimerkiksi huoneiden jakamiseen tarkoitettuja seinämiä, joita käytetään tyypillisesti toimistoissa. Parhaillaan ryhmä pystyy tuottamaan materiaalia pieniä määriä. Seuraava askel työssä on rakentaa pilottilinjasto, joka mahdollistaa vaahdon tuottamisen suuremmassa mittakaavassa. Tutkijat ovat optimistisia onnistumisen suhteen, sillä hyviä esimerkkejä vastaavasta on nähty Aallossa aiemminkin: “Meillä on yhteistyötä FoamWood-projektista ponnistaneen Woamy-start-upin kanssa, joka on onnistunut kasvattamaan samankaltaisen biovaahtomateriaalin tuotantomääriä nopealla tahdilla pienistä määristä useisiin kuutioihin päivässä”, Mäkinen kertoo. Tutkijat toivovatkin voivansa tuoda materiaalin markkinoilla myytäviin tuotteisiin ensi tai sitä seuraavana vuonna.
Lähde: Aalto-yliopisto
The post Tutkijat kehittivät sellun valmistuksessa syntyvistä jätteistä ääntä vaimentavaa seinäpaneelia appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.