Nyt julkaistussa yhteenvedossa uusniittyjen sijainnit on koottu kahdelle kartalle. Lisäksi käydään yksitellen läpi yhteensä 51 esimerkkikohdetta. Kohteet esitellään tarkemmin valokuvin, ja tämän ohella kerrotaan niiden perustamistavasta sekä kasvi- ja hyönteislajistosta. Kukin esimerkkikohde on sijoitettu kartalle tarkasti, mikä antaa kiinnostuneille mahdollisuuden käydä tutustumassa kohteeseen paikan päällä. Esimerkkikohteiden kautta lukija saa käsityksen uusniittyjen moninaisuudesta. Uusniittyjä on esimerkiksi kaupunkien puistoissa, kerrostalolähiöissä, teiden varsilla, joutomaa-alueilla ja talojen katoilla. Pinta-alaltaan laajimmat uusniityt ovat syntyneet, kun vanhoja kaatopaikka- ja soranottoalueita on maisemoitu. Niittylajistoltaan erityisen monipuolisia uusniittyjä puolestaan löytyy esimerkiksi Helsingin Vuosaaren täyttömäeltä ja Vantaan Vehkalanmäeltä Kehä III -tien varrelta. Yhteenvedosta käy ilmi myös se, että aina uusniityn perustaminen ei ole helppoa. Kuivana kesänä niittykasvien kylvöt voivat laajalti epäonnistua, ja siksi kylvöjä voi olla tarpeen tehdä useampana vuonna.
Erilaiset luonnonniityt ja niitä täydentävät uusniityt ovat pölyttäjähyönteisten tärkeimpiä elinympäristöjä. Tiiviisti rakennetussa ympäristössä pienetkin niittylaikut parantavat pölyttäjien elinmahdollisuuksia merkittävästi. Ne kytkevät isompia niittymäisiä alueita toisiinsa, helpottavat niittylajiston leviämistä ja auttavat muodostamaan monipuolista niittyverkostoa rakennettuun ympäristöön. Uusniittyjen määrästä ja sijainneista on toistaiseksi ollut saatavilla heikosti julkista tietoa. Nyt julkaistu yhteenveto paikkaa tätä puutetta. Valtaosa yhteenvedon kaupunkiniityistä on perustettu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toiveena onkin, että yhteenveto kannustaisi niittyjen perustamiseen. Uusniittyjä voivat perustaa paitsi kunnat, myös kansalaiset omiin pihapiireihinsä.
Uusniityt ovat näkyvästi esillä myös 15.–16.6.2024 järjestettävässä Pölyttäjäviikonlopussa. Silloin pölyttäjiä on toivottavaa havainnoida erityisesti taajamien uusniityillä ja pihapiireissä.
Lähde: Syke
The post Uusniityt parantavat pölyttäjien elinmahdollisuuksia kaupungeissa ja taajamissa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.