Kaupunkien onnistumisia ovat muun muassa päästöjen merkittävä vähentäminen ja uusien, kestävyyteen liittyvien innovaatioiden synty. Uusiutuvan energian käyttö on kasvanut. Kaupungit myös toteavat raporteissaan, että uudet osallisuusmuodot ovat lisänneet osallistumista kaupungin toimintaan. Myös kulttuuripalveluiden käyttö on lisääntynyt. Edelliset ovat vahvistaneet sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
”Kaupungeilla niin Suomessa kuin maailmalla on keskeinen rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Nyt suomalaiset kaupungit tarjoavat monitasoisen näkökulman ja kertovat kestävyyden edistämisestä niin paikallisella, kansallisella kuin globaalilla tasolla”, toteaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. Kaupungit saavat Karhuselta kiitosta työstään kestävän kehityksen edistämiseksi. ”Kestävä kehityksen toimenpiteet tehdään etenkin kaupungeissa ja kunnissa, arjen tasolla. Kunnat ovat jatkaneet työtä vapaaehtoisesti, vaikka valtio ei ole niin aktiivinen kuin aiemmin”, hän sanoo. Julkaistut kestävyysarviot voivat olla hyödyksi myös muille kaupungeille ja kunnille. ”Tämä aineisto on olennaista myös kuntien alkavan valtuustokauden kannalta. Kestävä kehitys on tärkeää kytkeä kaupunkien ja kuntien strategiaprosesseihin”, korostaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Eveliina Kiema-Majanen.
Linkitykset kaupunkien kestävyysraportteihin löytyvät Kuntaliiton verkkosivuilta.
The post Viisi suurta kaupunkia julkaisi vapaaehtoiset kestävyysraporttinsa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.