Uudessa tutkimuksessa tutkittiin ajallisesti ja paikallisesti kattavampia satelliittipohjaisia datoja, joita voisi hyödyntää lumisadannan tutkimisessa. Tähän tarkoitukseen valikoitui optiseksi datalähteeksi Euroopan avaruusjärjestön Sentinel-2-satelliittien kyydissä olevien instrumenttien mittaama lumen pinnan heijastavuus. Siitä edelleen johdettiin lumikiteen kokoon liittyvä, kiteiden yhteispinta-alaa kuvaava suure SSA (specific surface area of snow). Toinen tutkimuksessa käytetty muuttuja oli puolestaan lumen massaa kuvaava SWE (snow water equivalent), joka perustuu mikroaaltosatelliittihavaintoihin sekä maanpinnalla tehtyihin mittauksiin.
Uuden lumen kidekoko on pieni ja näin ollen lumipeitteessä olevien kiteiden yhteispinta-ala on suuri. Ajan kuluessa kiteet kasvavat muun muassa kiteiden yhdistymisen myötä, jolloin lumipeitteen kiteiden yhteispinta-ala pienenee. Näin ollen lumisade havainnoidaan kasvaneina SSA-arvoina. Satelliittihavaintojen väliset ajat, jolloin ei sada lunta, havainnoidaan puolestaan pienentyneinä SSA-arvoina. Vastaavasti lumisade kasvattaa lumen massaa eli SWE-arvoa, kun taas tilanteissa, joissa lumisadetta ei ole, lumen massassa ei tapahdu muutoksia. Näitä muutoksia verrattiin säätutkadatasta saatuihin lumisadantatietoihin, ja tutkittiin kuinka hyvin SSA- ja SWE-suureiden muutokset indikoivat lumisateita. Tutkimuskohteena oli säteeltään 100 kilometrin kokoinen alue Sodankylässä sijaitsevan Luoston säätutkan ympäriltä. Ajallisesti tutkimuksessa keskityttiin hyvin lyhyeen aikaan, maaliskuuhun 2018. Huolimatta ajallisesti ja paikallisesti rajoittuneesta aineistosta, tulokset antavat hyvän pohjan tulevaisuuden tutkimukselle lumisateen havaitsemiseen laajemmaltakin alueelta.
Tämä tutkimus on saanut rahoitusta Suomen Akatemian SNOCAP-tutkimushankkeesta.
Lähde: Ilmatieteen laitos
The post Tutkimuksessa löydettiin uusi tapa Arktisen alueen lumisateen havaitsemiseen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.