Yhtiö on lopettanut kaksi hanketta, joiden oli tarkoitus kerätä yhteensä 350 000 tonnia hiilidioksidia vuosittain. Projekteista suurempi (200 000 tonnia CO₂/vuosi) olisi tullut Uppsalan lämpövoimalaitoksen yhteyteen ja toinen (150 000 tonnia CO₂/vuosi) Tukholman lähellä sijaitsevalle Jordbron lämpövoimalaitokselle, Haningen kunnassa.
Haningen kunnan yhteiskuntakehityksen johtaja Sara Bjurström kertoo SVT:lle, että Vattenfallin päätös oli odottamaton. Esimerkiksi Uppsalan tehtaalla tarkoitus oli erottaa hiilidioksidi tehtaan savukaasuista ja puristaa se nestemäiseen muotoon. Tämän jälkeen se piti kuljettaa Norjaan, jossa on kokemusta nestemäisen hiilidioksidin säilömisestä merenpohjassa.
Ruotsalaismedia on yrittänyt tavoitella Vattenfallia asian tiimoilta, mutta he eivät ole suostuneet haastatteluun. Yhtiö kommentoi kuitenkin projektien lakkauttamista lyhyesti sähköpostilla: ”Hiilidioksidin talteenoton markkinat ovat liian epäkypsät eikä hankkeen toteuttamiseen ole riittävästi varoja.”
SVT:n mukaan Vattenfall ei puhu CCS:n lopettamisesta, vaan ”tauosta” kehityksessä. Näin uskoo myös Fossiiliton Ruotsi -hankkeen koordinaattori Svante Axelsson. ”He eivät luultavasti heitä hanskoja tiskiin itse teknologiaratkaisun suhteen, vaan odottavat markkinahintojen nousevan”, hän kertoo SVT:lle. Yhtiö on kehittänyt CCS-tekniikkaa vuodesta 2008 lähtien.
Ruotsin hallitus sijoittaa 36 miljardia kruunua (3,12 miljardia euroa) hiilidioksidin varastoinnin laajaan käyttöön Ruotsin biopolttoainelaitoksissa, mikä on tärkeä osa hallituksen ilmastopolitiikkaa. Vattenfallin ilmoituksen jälkeen oppositio on kuitenkin ollut kriittinen.
Lähde: Tekniikka&Talous
The post Yllättävä käänne: Vattenfall lopettaa kaksi suurta ilmastohanketta – Piti kerätä 350 000 tonnia CO₂/vuosi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.