Tutkimuksen mukaan vuonna 2017 noin 23 000 kevytyrittäjää sai tuloja laskutuspalveluyritysten kautta. Vuonna 2022 heitä oli jo lähes kolminkertainen määrä: 68 000. Kevytyrittäjät ovat tyypillisesti 20–40-vuotiaita. Yhä useampi on syntynyt ulkomailla. Vuonna 2017 ulkomailla syntyneiden osuus kevytyrittäjistä oli noin kymmenes, vuonna 2022 jo noin neljännes. Silti suurin osa kevytyrittäjistä on edelleen Suomessa syntyneitä miehiä. Entistä suurempi osa kevyttyrittäjistä on suorittanut vain perusasteen koulutuksen. “Kevytyrittäjät ovat taustoiltaan hyvin erilaisia. Tuloksemme viittaavat siihen, että kevytyrittäjyyden luonne on muuttunut tutkimusjaksomme, vuosien 2017–2022, aikana. Heikommassa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt ovat ryhtyneet aiempaa useammin kevytyrittäjiksi”, sanoo erikoistutkija Susanna Sten-Gahmberg Eläketurvakeskuksesta.

Kevytyrittäjyys on usein lyhytaikaista; vuosittain uusien aloittavien kevytyrittäjien osuus oli noin 40–50 prosenttia kaikista kevytyrittäjistä. Vain noin viidennes jatkoi viiden vuoden kuluttua aloittamisesta. Kevytyrittäjyys näyttää useimmiten toimivan lisätulojen lähteenä. Vuonna 2022 neljä viidestä kevytyrittäjästä sai muitakin ansiotuloja kuin kevytyrittäjätuloja. Lähes 60 prosenttia heistä oli myös työsuhteessa. Kevytyrittäjyydestä saatu mediaanitulo oli 1 700 euroa vuonna 2022. “Vaikka kevytyrittäjyydestä saadut tulot ovat keskimäärin pieniä, varsinkin monen iäkkäämmän sekä ulkomailla syntyneen kevytyrittäjän toimeentulo näyttää riippuvan kevytyrittäjyydestä elinkeinona. Esimerkiksi yli viisikymppisten ulkomaalaistaustaisten miesten kevytyrittäjätulot muodostivat keskimäärin noin 57 prosenttia heidän kaikista ansiotuloistaan vuonna 2022”, Sten-Gahmberg sanoo.

Kevytyrittäjien urat ovat moninaisia ja suhteellisen epävakaita. Ennen kevytyrittäjäksi ryhtymistä moni on opiskellut, ollut työttömänä tai maahanmuuttajien tapauksessa asunut vielä ulkomailla. Kevytyrittäjänä aloittamisen jälkeen työllisten osuus kasvoi kaikissa väestöryhmissä, vaikka erojakin oli. Korkeammin koulutettujen ja Suomessa syntyneiden työllisyysnäkymät olivat jonkin verran muita paremmat. Erityisesti maahanmuuttajilla yrittäjyys lisääntyi kevytyrittäjyyden jälkeen. Kevytyrittäjien tulot kasvoivat aloittamista seuraavina vuosina nopeammin kuin vastaavanlaisilla väestöryhmillä, jotka eivät olleet kevytyrittäjiä. Tulojen kasvu oli nopeampaa varsinkin nuoremmilla, maahanmuuttajataustaisilla ja niillä, jotka olivat suorittaneet ainoastaan perusasteen koulutukseen.

Vaikka kevytyrittäjien tulot kasvoivat merkittävästi aloittamisen jälkeisinä vuosina, samaan aikaan heidän eläkekertymänsä ei kasvanut tai kasvoi vain vähän. Tämä viittaa siihen, että kaikkia kevytyrittäjyydestä saatuja tuloja ei ole YEL-vakuutettu. Tulos ei ole yllättävä, sillä valtaosalla – lähes 80 prosentilla – kevytyrittäjyydestä saadut tulot jäivät alle YEL-vakuutuksen alarajan, mikä oli noin 8 260 euroa vuonna 2022. “Kevytyrittäjiksi ryhtyy kasvava joukko maahanmuuttajia ja muita työmarkkina-asemaltaan haavoittuvaisempia henkilöitä. Vakuutusjärjestelmä nykyisellään ei takaa kevytyrittäjille eläkkeen kertymistä, mikä saattaa heikentää kevytyrittäjien sosiaaliturvaa verrattuna muuhun väestöön. Sosiaaliturvaa tulisikin kehittää huomioimaan aiempaa paremmin uusia työn muotoja”, Sten-Gahmberg toteaa.

Mitä on kevytyrittäjyys?

  • Kevytyrittäjyyttä kuvataan usein työn muodoksi, jossa työnsuorittaja on laskutuspalveluyrityksen asiakas. Työnsuorittajalta ei vaadita yrityksen perustamista.
  • Kevytyrittäjyyttä voidaan käyttää alusta- tai keikkatyöhön, mutta se ei itsessään ole alustatyötä.
  • Suomen lainsäädännön mukaan kevytyrittäjyys ei ole virallinen työmarkkina-asema. Henkilöt ovat joko työsuhteessa olevia työntekijöitä tai yrittäjiä. Kun kevytyrittäjä on yrittäjä, hän vastaa itse työeläketurvan järjestämisestä itselleen.

Lähde: Eläketurvakeskus (ETK)

The post Kevytyrittäjyys nopeassa kasvussa – mahdollistaa työllistymistä, mutta moni on haavoittuvassa asemassa työmarkkinoilla appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.