mennessä CrNet Oy | huhti 2, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Ecolution on kehittänyt bioreaktorin, joka tuottaa olutmäskistä funktionaalista lannoitetta. Orgaanisessa lannoitteessa ovat mikrobiprosessin jäljiltä ravinteet tallessa. Mäskin hajottaminen mikrobien avulla muodostaa lannoitteelle kyvyn parantaa kasvualustan omaa...
mennessä CrNet Oy | maalis 26, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Kainuussa sijaitsevan Lumivaaran tuulipuiston voimalat on nyt pystytetty, rakennustyöt saatu päätökseen ja puisto on otettu täysin käyttöön. Uusiutuvaan energiaan erikoistuneen kansainvälisen yhtiön Energiequellen toteuttamaan puistoon valmistui yhteensä kahdeksan...
mennessä CrNet Oy | maalis 26, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit...
mennessä CrNet Oy | maalis 25, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
THL tukee julkisuudessa esiin nostettua ehdotusta terveydelle haitallisten elintarvikkeiden verotuksen kiristämisestä. THL kannattaa terveysperusteista verotusta elintarvikkeiden sisältämän sokeri-, suola- ja rasvapitoisuuden mukaan. Muutos olisi jatkoa jo päätetylle...
mennessä CrNet Oy | maalis 25, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Mökkeilyyn liittyvä liikenne on suurin päästöjen lähde. Yksittäisten mökkeilijöiden välillä on kuitenkin suurta vaihtelua. Mökkeilyn hiilijalanjälki koostuu liikkumisesta, energiankulutuksesta, palveluista ja tavaroista ja veneilystä. Suomalaisten mökkien...
mennessä CrNet Oy | maalis 22, 2024 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Luontokato on Suomen rannikkovesissä yleistä, ja se ilmenee monin eri tavoin – tutkimustietoa laajasti yhteen vetävässä Luontopaneelin selvityksessä havaittiin kaikkiaan 45 luontokadon eri ilmenemismuotoa. Yleisimmin luontokato ilmenee lajin esiintyvyyden...