Energiasektorilla kivihiilen ja turpeen käyttö väheni, mikä laski omalta osaltaan kaukolämmön päästöjä. Tuulivoiman rakentaminen on nopeutunut Suomessa erityisesti vuoden 2015 jälkeen. Vuonna 2023 Tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvoi noin 1 200 MW vuoteen 2022 verrattuna, kokonaiskapasiteetti oli noin 7 000 MW. Lisäksi ydinvoiman tuotanto kasvoi Olkiluoto 3 -voimalan käyttöönoton seurauksena. Nämä yhdessä laskivat sähkön tuotannon päästöintensiteettiä huomattavasti Suomessa. Tieliikenteen päästöt pienenivät noin 4 prosenttia. Tähän vaikutti tieliikenteen suoritteen pieneneminen, biopolttoaineiden osuuden lievä kasvu liikennepolttoaineissa ja ajoneuvokannan sähköistyminen.
Ennakkotulosten mukaiset maakuntien kokonaispäästöt laskivat 5-15 prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023, ja myös asukaskohtaiset päästöt olivat laskusuunnassa. Maakuntien päästövähennyksiä vauhditti energiasektorin tuotannon puhdistuminen ja erityisesti sähköntuotannon päästöjen vähentyminen. Erot maakuntien päästövähennyksissä ovat melko suuria. Eroja selittävät muun muassa elinkeinorakenne, erityisesti maatalousvaltaisuus, maantieteelliset ominaisuudet kuten etäisyydet ja yhdyskuntarakenne sekä sääolosuhteiden ja kaukolämmön polttoainekäytön erot.
Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä:
Suomen ympäristökeskus (Syke) laskee vuosittain käyttöperusteisten ilmastopäästöjen määrän kaikille Suomen kunnille, maakunnille ja ELY-alueille. Päästöt lasketaan kaikille kunnille yhdenmukaisella kansainvälisiä ohjeistuksia noudattavalla laskentamenetelmällä. Vuoden 2023 lopulliset päästötiedot julkaistaan toukokuussa 2025.
- Päästötietopalvelu
- Päästölaskennan menetelmä
- Raportti: Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöjen laskenta, ALas-mallin menetelmäkuvaus ja laskentojen tuloksia 2005–2018
- Kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalu kunnille
Lähde: Syke
The post Ennakkotieto: Kuntien ilmastopäästöt reippaassa laskussa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.