Niin Suomen olympiakomitealle, Luhta Sportswear Companylle kuin Pariisin kisoille yhteinen arvopohja näkyy myös olympiajoukkueen asuissa. Joukkueelle toimitettavassa mallistossa on huomioitu mahdollisimman pitkälle kestävä kehitys ja kiertotalouden periaatteet. Vaatemallisto sisältää vain tarpeellisia ja monikäyttöisiä tuotteita, materiaalit ovat kierrätettyjä tai uudelleen käytettäviä ja mukana on myös uusia innovatiivisia materiaaleja kuten Pure Waste, Spinnova ja Sorona. Kun olympialaiset ovat ohi, Luhta Sportswear Company sitoutuu ottamaan tuotteet takaisin urheilijan niin halutessa ja vastaa tuotteiden elinkaaren pidentämisestä ja asianmukaisesta jatkokäsittelystä kiertotalouden periaatteet huomioiden. “Varusteet ovat pieni, mutta tärkeä ja ulospäin näkyvä osa Olympiakomitean hiilijalanjälkeä”, sanoo Olympiakomitean erityisasiantuntija Karoliina Ketola. “Ympäristövastuussa jokainen askel oikeaan suuntaan on merkityksellinen. Meille on tärkeää, että Luhta on kehittänyt olympiamallistoa entistä vastuullisemmaksi ja kiertotalouden periaatteiden mukaiseksi. Erityisen iloisia olemme siitä, että malliston materiaaleissa on mukana suomalaisten innovaatioiden pohjalta kehitettyjä kierrätys- ja kasvipohjaisia kuituja.”, hän jatkaa.
Malliston suunnittelussa on huomioitu materiaalien tehokas hyödyntäminen, tuotteen huolto- ja korjausmahdollisuus sekä edelleen kierrättäminen. Ensisijaisesti tuotteet on suunniteltu pysymään mahdollisimman pitkään kierrossa, mutta jatkon kierrätettävyyttä on helpotettu mm. monomateriaalien käytöllä ja elastaanin välttämisellä. Vain yhdestä kuitumateriaalista valmistetuilla monomateriaalituotteilla mahdollistetaan tuotteen 100% hyödyntäminen kierrätyksessä. “Materiaaliteknologiat ovat kehittyneet. Olemmekin tehneet mallistossa yhteistyötä innovatiivisten materiaalitoimittajien kanssa, kuten Pure Waste (college-huppari, housut ja shortsit) ja Spinnova (t-paita). Pure Waste -materiaali on tehty kehruu- ja leikkuujätteestä, jotka muuten päätyisivät tekstiilijätteeksi. Spinnova-tekstiilikuitu puolestaan valmistetaan puusellusta ilman haitallisia kemikaaleja. Sorona-kuitu on biopohjainen polymeeri, jota on käytetty korvaamaan tekstiilikierrätyksen näkökulmasta haasteellista elastaania”, Luhta Sportswear Companyn vastuullisuusjohtaja Annamaria Väli-Klemelä kertoo materiaalivalinnoista.
– Vaatteiden huoltaminen, korjaaminen ja niiden käyttöajan moninkertaistaminen ovat merkittävä keino vähentää tekstiiliteollisuuden päästöjä, ja lisäämmekin joukkueelle toimitettavaan mallistopakettiin mukaan myös hoito-ohjeet sekä ympäristöystävälliset vaatteita säästävät pesuaineet, hän sanoo.
– Mallisto on suunniteltu vastaamaan entistä paremmin urheilijoiden tarpeita ja mallistokokoa sekä tuotantomääriä on rajattu. Olemme saaneet Suomen olympiajoukkueen urheilijoilta paljon arvokasta tietoa erilaisiin kisaolosuhteisiin sopivista mallistoista. Vuoden 2021 kesäolympialaiset kisattiin helteisen kuumassa Tokiossa, vuoden 2022 talviolympialaiset kylmässä ja tuulisessa Pekingissä. Nyt on huomioitu nimenomaan Pariisin sääolot heinä-elokuussa. Urheilijoilta saatu palaute on hyödynnetty niin yksittäisten tuotteiden suunnittelussa kuin mallistossa mukana olevien tuotteiden valinnassa. Mukaan on valittu vain tarpeelliset, mahdollisimman monikäyttöiset tuotteet, ja mallisto onkin nyt viidenneksen aiempaa pienempi, Väli-Klemelä jatkaa.
– Otamme myös vastuun olympiamalliston vaatteiden koko elinkaaresta ja autamme pidentämään malliston tuotteiden elinikää. Kun olympialaiset ovat ohi, otamme mallistoon kuuluneet tuotteet takaisin, mikäli urheilija haluaa niistä luopua, ja toimitamme ne edelleen joko hyväntekeväisyyteen tai kierrätyskumppanillemme ammattilaisten asianmukaiseen käsittelyyn, hän selostaa.
Lähde: Suomen Olympiakomitea
The post Suomen olympiajoukkueen asut suunniteltiin kiertotalouden vaatimuksiin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.