WWF Suomi: Vantaalaisesta joutomaasta viherkeitaaksi

Vantaan Vehkalanmäki on vanha maanläjityspaikka, jossa vielä viisi vuotta sitten kasvoi lähinnä pusikkoa ja haitallisia vieraslajeja. Ennallistamalla alueesta on onnistuttu saamaan monimuotoinen niittykeidas, jollaisia kaupunkiympäristöissä tarvitaan. WWF on osallistunut Vehkalanmäen kunnostukseen osana kaksivuotista Perinnemaisemahelmet-hanketta. Kaikki alkoi viheryökkösestä. Se on erittäin uhanalainen, paahteisten ympäristöjen perhoslaji, jonka populaatio viihtyi vielä vuosituhannen alussa erittäin runsaana Vantaan Vehkalanmäellä. Perhosella oli joutomaalla hyvät oltavat, sillä Vehkalanmäki oli kasvillisuudeltaan niittymäistä, ja valoa, lämpöä ja ravintoa riitti. Parissakymmenessä vuodessa ja hoitamattomana Vehkalanmäki kuitenkin muuttui pusikoituneeksi ryteiköksi, ja viheryökkösen populaatio kutistui alle kolmenkymmeneen yksilöön. Maisemaa hallitsivat komealupiinimeri sekä puuntaimet ja vadelmapensaat. Lupiinin lisäksi myös muut haitalliset vieraslajit, kuten kurtturuusu ja japanintatar, levittäytyivät alueelle läjitetyn maa-aineksen mukana. ”Ajattelin silti, että kunnostamalla tämän paikan voi vielä pelastaa”, kertoo Tomi Salin, jonka aloitteesta Vehkalanmäen ennallistaminen alkoi vuonna 2020. Aluksi kunnostus oli Salinin mukaan pienimuotoista, ja sitä tehtiin vain muutaman Vantaan kaupungin työntekijän ja talkoolaisen kanssa. ”Vuonna 2022 saimme WWF:stä yhteistyökumppanin ja tukijan, minkä jälkeen talkoopäiviä ja käsipareja kertyi merkittävä määrä”, Salin kertoo.

Vehkalanmäki on yksi kolmesta kohteesta, joita WWF on ollut kunnostamassa osana valtion Helmi-ympäristöohjelman rahoittamaa Perinnemaisemahelmet-hanketta. Vantaan lisäksi hankkeessa on tehty kunnostuksia Uutelan ulkoilualueella Helsingissä sekä Vehmaanniemessä Sastamalassa. Hanke päättyi lokakuun lopussa. Kahden vuoden aikana WWF on kunnostanut alueita talkoovoimin kaupunkien kanssa yhdessä tehtyjen suunnitelmien pohjalta. Uutelassa ja Vehkalanmäellä talkoita on ollut pelkästään tänä vuonna yhteensä toistakymmentä. Lisäksi WWF:n omistamalla Vehmaanniemellä on järjestetty viikonlopun mittaiset talkooleirit molempina kesinä. Talkoolaisia on ollut töissä mukana jopa 360. Talkoissa vapaaehtoiset ovat muun muassa hävittäneet arvokkaille alueille levinneitä vieraslajeja sekä niittäneet alueita viikattein ja haravoineet pois niittojätettä. Niitto onkin laidunnuksen ja raivauksen ohella kolmas keino pitää perinneympäristöt avoimina. Ilman ihmisten ja laiduntajien tekemää työtä perinneympäristöjä uhkaa umpeenkasvu ja tämän myötä lajirikkauden väheneminen. ”Perinneympäristöt sekä niiden laijstolle sopivat avoimet uuselinympäristöt ovat taantuneiden pölyttäjiemme tärkeimpiä elinympäristöjä. Pölyttäjät pitävät huolen esimerkiksi monien tärkeiden peltokasvien ja marjojen pölytyksestä, joten on välttämätöntä jo ihan ruokaturvamme kannalta, että niille löytyy ravintoa ja elinalueita”, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Eeva-Liisa Korpela.

Vehkalanmäki on uuselinympäristö. Perinneympäristöistä poiketen se ei siis ole perinteisten maanviljelys- tai karjankasvatusmenetelmien myötä syntynyt alue, vaan ihmisen muutoin luoma tai muokkaama elinympäristö. Uuselinympäristöt voivat olla kasvilajistoltaan erittäin arvokkaita ja toimia korvaavina asuinpaikkoina kovakuoriaisille, perhosille, pistiäisille ja muille tyypillisesti perinneympäristöissä viihtyville hyönteisille. Uuselinympäristöt voivat lisätä monimuotoisuutta etenkin kaupungeissa. Niityn tai kedon kaltaisia uuselinympäristöjä voi muodostua tai varta vasten perustaa esimerkiksi tienpientareille, radanvarsille, parkkipaikkojen reunamille tai kaupunkien reuna-alueille. Myös esimerkiksi pienlentokentillä ja sähkölinjojen johtoaukeilla voi esiintyä arvokasta lajistoa. Tomi Salinin mukaan uuselinympäristöiksi taipuvien joutomaiden merkitys viherkeitaina on valtava, sillä ne voivat muodostaa kaupunkialueilla arvokkaan viheralueverkoston. ”Monet paahdealueet näyttävät vähäpätöisiltä, mutta hiekka- ja soraikkokentillä voi viihtyä muun muassa moni harvinainen hyönteislaji”, Salin sanoo.

Viiden vuoden urakoinnin jälkeen Vehkalanmäellä on saatu paljon aikaan. ”Siellä kasvaa lähes 200 kasvilajia tai kasviryhmää, kun töiden alkaessa määrä oli hieman reilut sata. Päiväperhosten lajikirjo puolestaan on kasvanut noin kolmestakymmenestä lähes viiteenkymmeneen”, Salin luettelee. Viheryökköselläkin menee huomattavasti paremmin. Kun vuonna 2022 niitä löytyi ainoastaan 29 yksilöä, on siitä nyt tullut alueella todella runsaslukuinen. Perhonen syö toukkavaiheessaan heiniä, kuten natoja ja nurmikoita, ja viihtyy avoimemmaksi muuttuneessa maastossa, jossa on paikoin myös paljasta hiekkamaata. Vantaan Vehkalanmäellä, kuten Sastamalan Vehmaanniemessäkin, kulkevat tätä nykyä luontopolut, joiden varrella myös paikalliset voivat käydä tutustumassa monimuotoiseen lähiluontoon. Salin kannustaa kaupunkeja käymään läpi tonteillaan sijaitsevia maanläjitys- ja käsittelypaikkoja sekä mahdollisia reuna-alueille syntyneitä hiekkakenttiä, sillä ehkä juuri sieltä löytyy ennallistamiseen sopiva paikka. ”Tärkeää on tehdä seikkaperäinen hoitosuunnitelma – täytyy tietää, mitä tekee, ettei hoidosta koidu enemmän haittaa kuin hyötyä.”, hän sanoo. Myös rahoitusta on saatava, sillä alueet eivät synny ihan ilmaiseksi. Kuluja tulee muun muassa suunnittelusta, työtunneista, urakoinnista sekä materiaalihankinnoista. ”Joutomaat ovat joutomaita vain taloudellisessa mielessä. Ne eivät sovellu rakentamiseen, mutta niiden rikkaus voi olla luonnon monimuotoisuudessa”, Tomi Salin sanoo.

Lähde: WWF Suomi