mennessä CrNet Oy | elo 23, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Naalin pesätarkastuksissa tapahtui tänä kesänä kauan odotettu käänne, kun naalin havaittiin pesineen onnistuneesti Enontekiön tunturialueella. Paikalla tehdyn tarkastuksen perusteella naalipariskunnalle oli syntynyt kolme poikasta. Kyseessä on ensimmäinen kerta yli 25...
mennessä CrNet Oy | elo 18, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
WWF:n Luontoliven laamakamerassa yleisö pääsee seuraamaan laitumella käyskenteleviä laamoja, joiden tehtävänä on suojella monisatapäistä lammaslaumaa suurpedoilta. Yleisöltä kaivataan havaintoja laamojen käyttäytymisestä sekä siitä, jos kuviin saapuu petoeläin....
mennessä CrNet Oy | heinä 28, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Maailman ylikulutuspäivä on muistutus siitä, että luonnonvarojen kulutuksemme on nykyisessä mittakaavassaan kestämätöntä. Venäjän fossiilienergiasta luopuminen nopealla aikataululla toimii testinä sille, olemmeko valmiit muutokseen, sanoo WWF:n Jussi Nikula. Torstaina...
mennessä CrNet Oy | kesä 14, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Tuoreen selvityksen mukaan hiilineutraaliusväittämien käyttäminen markkinoinnissa on villiä ja saattaa johtaa kuluttajaa harhaan. Yrityksillä tulee olla selkeä suunnitelma päästöjen vähentämiseksi, jotta tuotteita voidaan mainostaa hiilineutraalina. WWF:n selvitys...
mennessä CrNet Oy | kesä 10, 2022 | Kestävän kehityksen tiede- ja tutkimusuutiset
Ympäristöjärjestö WWF rakentaa yhdessä paikallisen maanomistajan kanssa kaksitasouoman, joka hillitsee tulvia ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. WWF Suomi käynnistää vesiensuojelukesän Länsi-Uudellamaalla rakentamalla maatalouden tulvia ehkäisevän,...